seksirobotti

Kautta aikojen on miehille suunniteltu ja kehitetty keinoja sekä laitteita ynnä muita joilla voi tyydyttää seksuaaliset tarpeensa silloin kun tarve vaatii. Seksinukkeja ja robotteja on ollut markkinoilla miehille suunnattuna eli naisen vartalon muotoisia jo pitkän tovin. Naispuolisten seksirobottien ja seksinukkien saavuttamasta huimasta suosiosta innostuneena, on yksi robottien valmistaja alkanut tehdä robotteja suunnattuna naispuolisille käyttäjille. Nyt on siis alettu valmistaa miesrobotteja ja mielenkiinnolla odotamme tuleeko näistä naispuolisia seksirobotteja yleisempiä tulevaisuudessa.

Seksirobotit parantamaan ihmissuhteita

Seksirobotti on antropomorfinen eli ihmisen kaltainen seksin harrastamiseen kehitetty robotti, joka kykenee myös liikkumaan sekä juttelemaan. Pääasiassa seksirobotit on suunniteltu miehille ja siten tehty muistuttamaan ulkomuodoltaan naisia. Tällä hetkellä seksirobotit maksavat vielä mansikoita, joten kaiken kansan ulottuvissa ei tämä kokemus ole, mutta hinnan odotetaan laskevan ja sen myötä myös intiimisuhteiden seksirobottien kanssa lisääntyvän tulevaisuudessa.

Seksirobottien kehittämisen ja suunnittelun varsinkin miehille suunnattuna, sanotaan vähentävän prostituutioon liittyvää ihmiskauppaa sekä sukupuolitautien leviämistä, joten seksiroboteissa on hyviäkin puolia. Lisäki seksirobottien sanotaan voivan auttaa parisuhteettomien ihmisten yksinäisyyteen ja niitä, joilla on vaikeuksia saada ihmissuhteet toimimaan. Seksirobotit saavat myös kritiikkiä osakseen ja perustellusti.

Markkinoilta löytyy erilaisia seksirobottimalleja ja tarjolla on myös malleja, joilla on tekoälyä. Seksirobotti on siten kykenevä tuntemaan ja kuulemaan ihmispartnerinsa antamat impulssit sekä pystyy reagoimaan niihin. Robotti pystyy muun muassa vastaamaan, kun sille kertoo rakastavansa. Seksirobottia ei ole kuitenkaan tarkoitettu korvaamaan aitoja ihmissuhteita tai -kontakteja. Tarkoitus on sen sijaan auttaa ihmissuhteiden parantamisessa.

seksirobottiMiespuolinen seksirobotti

Suurin osa seksiroboteista on tosiaan suunniteltu naisen muotoon, mutta tähän on tullut nyt muutos. Kaliforniassa seksirobotteja valmistama Realbotix kehittelevät parhaillaan toimistusjohtajan Matt McMullenin mukaan miespuolista seksirobottia, jolla on myös tekoälyä. Toimitusjohtajan mukaan miehekkäältä seksirobotilta löytyy tietenkin penis ja se on kuulemma parempi kuin yksinään vibraattori. Seksirobotin mieskunnon sanotaan jaksavan niin kauan kuin käyttäjä vain haluaa.

Seksirobottiin on asiakkaan mahdollista valita haluamansa ulkoiset ominaisuudet, muun muassa peniksen koon voi valita vapaasti ja näissä ominaisuuksissa on vain taivas rajan niin sanotusti. Miespuolisesta seksirobotista kiinnostuneelle voi olla mielekästä lisäksi tieto, että siinä missä naispuolinen seksirobotti on pääasiassa paikallaan, niin miespuolisen seksirobotin lantio tanssii.

Seksiroboteista voi tulla jopa hieromasauvoja suositumpia arovstetun tekoälytutkijan David Levyn mukaan. Naisia miesroboteissa voi kiehtoa vain sen haarovälin lisäksi ominaisuudet, jotka tekoäly mahdollistaa eli juttelun seksikkäästi ja normaalisti sekä sen, että robotti on kykeneväinen kietomaan kädet käyttäjän ympärille. Seksirobotti osaa siis halata ja jutella, ja tästä syystä seksiroboteista odotetaan suosittuja myös naisten keskuudessa.

Tämä miespuolisesta kehosta kiinnostuneille suunnattu seksirobotti on tarkoitus yhtiön mukaan esitellä yleisölle vielä tämän vuoden aikana. Nähtäväksi jää millainen menestys siitä tulee ja millainen tulevaisuus tekoälyllä varustetuilla seksiroboteilla on jatkossa. Seksirobotteja valmistavat yhtiöt ovat ainakin luottavaisia menestyksen suhteen, joten katsotaan mitä tuleman pitää!