Nykyään lähes kaikki pyritään automatisoimaan ja saamaan teknologisesti hallintaan, mutta onko se sittenkään aina paras mahdollinen vaihtoehto? Vaikka sivustomme ihaileekin paljon uudenlaisia teknologisia keksintojä ja esittelee tuoreimpia innovaatioita, on välillä hyvä pohtia kriittisesti ja kyseenalaistaa, ovatko ne aina tarpeen tai paras mahdollinen vaihtoehto?
Syrjäyttävätkö koneet ihmisen?
Paljon on ollut viime vuosina puhetta, miten työt vähenevät, kun nykyään homma, mihin tarvittiin kymmenen ihmistä, hoituu nyt yhdellä koneella. Tämä on tietenkin tavallaan erittäin hyvä, että voimme näin vapautta ihmisresursseja joihinkin muihin hommiin mihin koneet eivät pysty. Kuitenkin joissain kohdissa ei vällttämättä ole mietitty loppuun asti, että onko ihmise ninhimillisyys ollut järkevää poista akyseisestä prosessista.
Esimerkiksi, moni on varmasti käynyt niin sanotussaa itsepalveluravintolassa, jossa ruoka tilataan tiskiltä, ja sieltä saa mukaansa hälyttimen, joka piippaa, kun ruoka on valmiina, ja asiakas voi noutaa sen tiskiltä. Tämä jo kerrottuna saattaa särähtää joidenkin korvaan, jos on tullut ravintolaan muunkin kuin pelkän ruoan takia? Syökö tämä viihtyisyyttä ja asiakaskokemusta, kun ihmiskontaktit on ajettu minimiin? Joissain kohdissa on siis syytä miettiä pidempiä seurauksia, kuin esimerkiksi saman tien huomattavat kulujen pienennykset.
Onko kaikki teknologia tarpeellista?
Vaikka teknologia on jossain määrin ekologinen valinta arjen askareissa, kuten tiedon arkistoinnissa ja vaikkapa postin vastaanottamisessa sähköpostitse kirjeen sijaan, voi sillä olla myös haittapuolia. Kuten todettu, joissain asioissa mitä uudempi teknologia, sitä ekologisempi valinta, mutta aina ei ole näin. Nykyään on nimittäin tarjolla jos jonkinmoista vempainta, ja välillä on syytä kyseenalaistaa, onko kaikki niistä tarpeellisia. Uudet innovaatiot voivat piristää ja helpottaa arkea, mutta osa innovaatioista on sen verran turhia, että sama työ tapahtuisi lihasvoimin yhtä näppärästi. Onko esimerkiksi sähköllä toimiva salaatinkuivauskone tarpeellinen, ellet ole suurkeittiön pyörittäjä? Entä innovaatiot, joiden funktio on pelkästään niiden viihdearvo, lisäämättä käytännöllisyyttä ollenkaan? On ihan hyvä hemmotella itseään välillä, eikä kaiken tavaran välttämättä tarvitse olla tarpeellista. Aika ajoin on kuitenkin hyvä kyseenalaistaa, mitä oikeasti tarvitset ja mitä et. Erilaisten laitteiden valmistukseenkin nimittäin kuluu paljon luonnonvaroja.