Suomeen on tänä vuonna avattu uusi kodin- ja viiihde-elektroniikkaa myyvä liikeketju. Tämä uusi elektroniikkajätti on nimeltään Power. Ensimmäinen Power-ketjun liike avasi ovensa toukokuun alussa, Vantaan Tammistossa. Heti avajaisiin saapui useita tuhansia ihmisiä, joista 5 000, jonotti jo myymälän avautumista sen ulkopuolella. Power saavutti siis jopa odotettua suuremman suosion, ja tuli markkinoille rytinällä. Yritys kokee kilpailijoikseen Veikon Koneen, Gigantin, sekä Verkkokauppa.com:in.

Power-ketjun keskusvarasto sijaitsee Ruotsissa, ja ketjun myymälöitä avattiin myös Tanskassa viime vuonna. Tanskassa elektroniikkaketju nousi kahden suosituimman elektroniikkaa myyvän yrityksen jo yhdessä vuodessa. Yhtiön antamien tietojen mukaan, samaa yritetään Suomessa, seuraavan kahden vuoden sisällä. Power on kertonut ”menestyksen avaimekseen” esimerkiksi sen, että ketju ostaa paljon kerralla suoraan tehtailta, ja pystyy siten myymään edullisilla hinnoilla kuluttajille. Lisäksi Power kertoo säästävänsä paljon kustannuksia siten, että heidän myymälöissään on tehty fiksuja tilankäyttöratkaisuja. Ketjun liikkeet, ovat kilpailevien ketjujen liikkeisiin verrattaessa, jopa kolmasosan pienempiä, mutta omaavat silti saman kokoisen valikoiman, kuin mitä kilpailijoilla on tarjota.

Power erottuu joukosra myös siten, että heidän liikkeissään ja verkkokaupassa on aina samat hinnat, jotka päivittyvät samanaikaisesti elektronisten hintalappujen ansiosta. Hinnat päivittyvät kaikkiin tuotteisiin, joka päivä, vähintään neljä kertaa päivän aikana. Käytännössä on siis mahdollista, että tuotteen hinta muuttuu, matkalla kaupan hyllyltä kassalle. Power tarjoaa erittäin kilpailukykyisiä hintoja tuotteilleen. Halvat hinnat ovat ehdottomasti Powerin valttikortti, kun ketju tulee kunnolla markkinoille, sillä Suomessa on jo muutamia, samankaltaisia elektroniikkajättejä. Odotamme jännityksellä, millaisen suosion Power saavuttaa Suomessa, vai käykö ketjulle kenties huonosti. Se jää nähtäväksi, vaikka tällä hetkellä tulevaisuus näyttääkin valoisalta, tämän elektroniikkaketjun osalta.